Kävelin viikolla hautausmaalla. Mietin menoa pojan haudalla. Kynttilän laitto jäi. Olisin vaipunut reisiä myöten kinoksiin. Naapurihaudoillakaan ei kukaan ollut visiteerannut.
Kaunista, pitsikoristeita, pehmeitä höyhenpeittoja ja -tyynyjä pensaiden ka hautakivien yllä. Ja uskomaton valo. Tulee mieleen lapsuuden hiihtoretket Aulangon retkeilymajalle. Se pullan ja kuuman mehun makea tuoksu. Ja monojen kopina, ja vaatteiden kostea haju. Siellä oli ISO vieraskirja, jonne merkkasimme käyntejämme. Myös Yhteiskoulusta teimme jumppatunneilla sinne retkiä. Ja mikä timanttien kimallus hangilla. Silmät oli pakko ummistaa ja kipristää; valo sattui.
Lumitraktorit hoitivat Malmilla topakasti auraushommiaan. Oli kunnon tiet. Kolme perheenäitiä asteli rinnakkain kuin panssariautot. Ei lumilohkareita tai sohjopaakkuja teiden pinnassa. Koko muu kaupunki tuntui kärsivän aurausten puutteesta. Usean kerran esimerkiksi jouduin panemaan keskustan tuntumassa auton puistikkoon sakkopaikalle. Luojan kiitos ei parkkipirkot olleet liikenteessä. Koko iso stadioninkin kenttä täpötäynnä lumiukkoautoja.
Olemme ohittamassa pahimman talvipimeyden aikaa. Vasten lunta näkeekin valot ja varjot selvästi. Ja yhtä paljon valoa ja varjoa! Ellei nyt, niin ainakin pian.
Olen kaivannut Sinua tänne! Missä oletkaan ollut?
VastaaPoistaValon ja varjon vuoropuhelu lumimaisemassa. Hiihdon jälkeinen mehuhetki Retkeilymajalla; monojen kopinan muistan ja nyt loihdit myös kaikki tuoksut.
Jään odottamaan lisää....