Minulle ja hyvälle ystävälleni on tullut kerrassaan mainio traditio. YÖKONSERTTI heinäkuussa Renkoviikon aikana luonnonkukilla koristetussa Pyhän Jaakon kivikirkossa. Nyt helteiden takia kukkina oli vain lähinnä viininpunaista tupsuohdakeita ja pikkuisia päivänkakkarantapaisia kukkia. Kasveja tai heiniä ei ole vain työnnetty tupsuina ämpäreihin. Hienot, mestariluokan sepelekoristeet kaunistivat niin penkkien päitä, ikkunoita, saarnastuolia ym.
20.7. 2110 klo 22 esiintyi Eino Grön valkoisessa asussaan. Tuli mieleen 60-luku ja Hämeen Kaari. Ja tyrkyllä olo tanssien alkaessa. Kaamea pelko ja jännitys. Nyt minuun vaikuittivat eniten Armolaulu, Paimenpoika, Särkynyt ruukku ja Reposaaren pojalle lahjaksi annettu Junnu Vainion kappale. Onko meistä jokainen kotiseutunsa arvoinen?
Vaikka esitys ei ollutkaan ihan virheetön, tunnelma oli herkkä. Ja kirkko täynnä.
Pari kertaa oli iho aivan kananlihalle.
Ostin konsertin jälkeen edullisesti cd:n Eino Grönin nimmarin tähdittämänä.
Ystävänä kiersi katsomassa muutaman sukuhautansa. Alkoi hämärtää. Ikkunoiden läpi hohti valo ja kukat.
Taisi olla enekelit meidän mukana; etenkin Eino Grrönillä. Iltalehtien mukaan hän oli samana yönä kotiin Audilla ajaessaan kiepsahtanut ojaan. Auto keikahti pari kertaa ympäri. Alkaa 71. Vuotiaalla olla jo väsymys tuohon aikaan. Ni vetreä ja hyväkuntoinen toki oli.
Mökille ajaessamme kuu mollotti jättimäisenä. Pulahdimme pikkujärveemme. Miten autuaallinen olo. Kyllä Suomen kesä osaa olla superihana. Ja hiljaa.
Tapasin nettiystäväni myös tuon konsertin jälkeen: kirkkoherra Soili Juntumaan. Hän kertoi, että eilen oli lähtemässä vaellusporukka Renko - Turku. Noin 20, henkeä. Miten hieno idea espanjan tapaan. Pohtia vaeltamisen yhteydessä elämänsä meno ja tapahtumia.
Se on " jalkojen" rukousta. Tänään oli myös Hesarissa juttu aiheesta. Pitää panna mietintämyssyyn. Ja alkaa treenata.
