KAUKANA UTELIAAN JANOISENA 3

Lähestyimme etelän rannikkoa, Tyyntä valtamerta ja Acapulcoa. Vielä -60-70 -luvulla paikka oli filmitähtien MUSTpaikka. Lukemattomilla tähdillä löytyi asunnot  täältäkin . Mm John Wayne, Tarzan Weissmyller,  Demi More, futisguruja, miljonäärejä ja vallanpitäjiä . Siellä Liz meni naimisiin Burtoninsa kanssa kai kolmatta kertaa.

On kuuma. Varpaani punoittaa, on paisunut ja vuotaa nesteitä. Aamulla menen lekuriin, joka ottaa vastaan hotellillamme. Mukava nainen, Opas puhuu sujuvasti espanjaa. Kynsi sivusta leikkurilla  auki ja lääkkeitä. Antibiotit ja tulehduskipulääkkeet. On uskomattoman kuuma. Kosteuspitoisuus lisää siitä puolet ; siis 60 astetta. Huoneen ilmastointilaitteet toimivat tosi tehokkaasti. Lämpötilaksi laitan sisällä15 astetta celssiusta. Ihanaa luksusta.

Illalla lähdemme vielä katsomaan nuorten poikienhyppyjä La Quebradan kallioilta, 40, metrin korkeudesta. Asia tuntuu vastenmieliseltä. Korkeat kalliot ja kapea sola meren reunamilla. Ja ihmiset saapuvat busseilla katsomaan tätä sulaa hulluutta. Pojat  tekevät ristinmerkkejä ja keskittyvät pitkään. Ponnistavat lopulta kalliosta poispäin ja mereen. He selvisivät, aploodeja ja me muutkin jäimme henkiin. Pääymaksu tietty kaikesta. Olisi saanurt vielä voinut ostaa T- paitoa poikien nimmareilla ja valokuvia with  heroes.

Lopulta meillä on Acapulcossa vapaata. Aamupalalla on esimerkiksi superihania juomia passionhedelmistä, melooneista jne. Omeletteja oman maun mukaan. Jugurtit, lämpimäiset , viinerit ja laimeaa kahvia. Seuranamme lennähtelee runsaasti mustia lintuja. Ehkä naakan sukua. Pitopöydät toki oli liinattu harsokankailla. Sitten poolille.

Uimaan altaalle en varpaani takia pääse, mutta Tyyneen valtamereen ajatettelin pulahtaa. Luovuin räjähtävien ja imaisevien aaltojen takia. Toki liotin siinä jalkaparkojani kuten kesällä Syvärissä. Cool!!

Shoppaillakin piti, muttei oikein jaksanut. Koko viikko takana helteessä ja 2000 metrin korkeudessa. Pitäisi totisesti mennä kotimaassa kuntosalille.

Porukkamme suunnitteli meriretkeä, jota hyvä ystäväni Inkeri suositteli. Matkaan ja kello 17 paattiin. Alkaa viiletä. Juoda saa paukkuja miten haluaa. Tosin rommia taitaa löytyä jättimukin pohjasta halukkaille puoli senttiä.

Tuolla kohtaa näkyy hotellimme Elcano. Tuolla Demi sydänsuruineen ehkä lepäilee. Korkealla näkyy iso, valkoinen risti. Miljonääri-isä oli rakennuttanut komeuden lento-onnettomuudessa kuolleille kahdelle pojalleen. Muutama iso laiva on parkkeerannut lahteen. Isoja meren pyöristämiä kivenlohkareita kohoaa merestä.

Näemme myös pelikaanin sujahtavan ohitsemme ja pikkudelfiinit hypähtelevät innokkaina. Aurinko laskee. Koko maisema punertuu. Ja kohta avautuu ihana lahti värikkäine valoineen pimeydessä.

Seuraava päivä menee jo ostospaikoissa. Isot tavaratalot on ilmastoitu, mutta muuten extreemly hot. En oikein jaksa. Nesteitä kuluu ja salaatteja. Kerran chilikastikkeen maistaminen riitti. Jotkut fiksut ovat ottaneet muutaman kerran etukäteen solariumaurinkoa. He eivät punoita tai pala. Kaulan aluseni punoittaa vahvoista rasvoista huolimatta. Käsilaukun löysin kaupoista ja yhden huivin. Siinä kaikki.

Siirrymme bussiin kapsekkiemme kanssa. Nökötämme sitten takaisin kohti Meksiko cityä. Matkalla pysähdymme paratiisiin, Vista Hermosan kartanoon syömään last dinner. Yhteiskuva poppoosta ja haikeus alkaa tuntua.  Ihanaa pinaattikeittoa, juustokanaa juureksien ja muusikakun kanssa ja lopuksi kahvia ja namikakkua.

Koneeseen  siirtyminen ja raskaat 11 tuntia istuimen pohjassa. Jalat ja kädet puutuivat. Onneksi vain muutama puolalainen vain pulisee ja vislaa. Laitan korvatulpat.Lontoossa odottelua viisi ja Helsinkiin kolme tuntia. Hohhoijaa. Loppu tuntui tosi rankalta.Parasta on avata oman kodin ovi. Oma vessa ja sänky ja kahvi!! Nyt on kulunut matkasta yli viikko. Aikaero rassaa yhä, mutta vilkaisen netistä jo uusia seikkailuja.

Mitä jäi Meksikosta mieleen? Kaktukset ja sompreerohatut. Ystävälliset ihmiset. Vastakohtaisuudet. Vuoret. Rikkaiden ylellisyys ja köyhien niuha elämä. Muutama jättijeeppi konekivääripoliiseineen porhaltamassa vauhdilla liikenteessä.

Sodat ja sisu. Kuin suomalaisilla.

KAUKANA UTELIAAN JANOISENA 2

 
Bussimme on ilmastoitu luojan kiitos. Taakse jää utuinen Meksikocity - saastepilviä näkyy aamusumun seassa. Isoilla teillä liikenne sujuu ihan mukiinmenevästi, mutta pikkuisilla kuten lähellä pyramideja pikkuautot jonoina tulevat väärälle kaistalle bussiamme vastaan . Eivätkä käänny takaisin. Bussi odottaa pitkään, ja kuskimme alkaa antaa äänimerkkejä. Ei tapahdu mitään. Lopulta kaksi liikenteen valvojapojankloppia saavat setelin ja töpöilijäkuskit pääsevät autojon väliin. Uskomatonta!!

Toisessa kohdassa tiet tukkii mielenosoitus. Kymmeniä ihmisiä ainakin marssi kyltteineen kadulla. Syynä varmaan rempaallaan olevat työasiat.Odotellaan. Jonot kasaantuvat. Lopulta pääsemme sivutien kautta eteenpäin.

Taxcon kaupunki sijaitsee rinteessä. Sieltä löydettiin 1700-luvulla hopeaa. Pajoja on kaupunki täynnä. Meille juotetaan pajoissa tekilaa ja esitellään tavanomaisia sormuksia ja kalliita korusettejä. Edullista varmaan. Valinnat ovat vaikeita. Olen uupunut, eikä silmään tule mitään superjuttua. Kotona on paikat täynnä "melkein"kivoja juttuja. Enää en sellaisiin sorru.

Taxcon, 200.000 asukasta,  vaaleanpunainen kirkko on tunnelmallinen ja ihana. Oikea helmi. Sokolotorille painelemme taksilla, joka on kuplavolkkari. Kyydit ovat huippuedullisia. Uudet autot maksavat kuulemma 7000 euroa. Ihmiset elävät vaatimattomasti, tuntuvat ystävällisiltä eivätkä tunkeile liikaa. Pikkupojat myyvät purkkaa.

Hotellimme on maalaishenkinen pyöröparvekkeineen. Maisema valoisalle kaupunkirinteelle. Tuolla on se vaaleanpunainen kirkko. Aamulla kello viisi  heräämme pamahduksiin. On vallankumousjuhlia! Liikenteet on sekaisin. Korkealla horisontin tuntumassa on Rio de Janeiron tapaan siunaava Jeesushahmo. Kädet leveinä siipinä suojaamassa meitä immeisiä. Vaikuttava, vaikkei  hirveän  iso.

Ihania sämpylöitä myydään kaduilla. Lämpimäisiä.

Illalla syömme hotellimme ravintolassa yhteisen menuun. Aluksi samettista pinaattisoppaa. Kanaa ja jälkkäriksi laimeaa kahvia ja kakkua. Ihan namukasta.

Meikäläisellä ei ole ongelmia unen kanssa, Kuorsaan illalla heti, koska olemme koko ajan vauhdissa. Sulatteluaikaa ja taukoja jään kaipaamaan. En ihan nuori ole enää. Kuntokin voisi olla parempi.

Teitä reunustavat kumpuilevat vuoret. Ihan horisontista voi hahmottaa myös lumipeiteitä.  Maisemaan lisääntyvät kaktukset, joita on monensorttisia. Paljon korkeita putkimaisia, mutta myös haaraisia pyöreälehtisiä piikit pystyssä tietty.

Ihmiset puhuvat vain espanjaa. Emme kovin hyvin tule ymmärretyiksi. Hyvä tahto auttaa.

KAUKANA UTELIAAN JANOISENA osa 1

Palasin Meksikosta viikonloppuna. Mikä kulttuuripläjäys! Lennot kestiLontooseen kolme ja 11 tuntia Meksiko cityyn. Aika paljon minulle lentokammoiselle.

Seuramatka oli 9-10 päiväinen kietomatka.Meitä olo 22.  Eipä todellakaan tarvinnut miettiä, jaksaako. Mentiin vain.

Ekana päivänä koimme Kansallispalatsin laajan miljöön.Lukemattomat, unohtumattomat Diego Rivieran freskot maan sodista, merkkihenkilöistä, symbooleista, alkuasukkaista ja elinkeinoista. Mieletön juttu! Ihan mykistyin.

Antropologinen museo on maailman parhaita. Siellä oli useita havainnollistavia rakennelmia pahvista ym. Alkoi hieman tajuta alueiden ja rakennelmien  suuruutta.

Lopuksi  bussi kuljetti ryhmämme Frida Kahlon siniseen kotimuseoon. Täytyy sanoa, että aviomies Diego vei ehdottoman voiton taiteilijana. Toki Frida oli vahva nainen traagisinen kohtaloineen. Kuvasi lähinnä itsesään. Näin hänen näyttelynsä muutama vuosi sitten Ateneumissa.

Toisena aamuna ihmettelin kopinaa kadulta. Siellä tepasteli 40  upeaa ratsuhevosta ratsastajineen; Näillä oli valkoiset coyboyhatut. Sakki odotteli tunteja aamupäivällä sokolossa alkavaa vallankumousjuhlaa varten .Osa kaduista olikin suljettu. Esittivät siellä ohjelmaa. Muuten Meksikocityssä on asukkaita 20 miljoonaa ; kai Tokion jälkeen toiseksi suurin kaupunki maailmassa.

Me matkasimme Teotihuacanin pyramideille! Asteita yli 30. Miten upeita ne olivatkaan, ja neljä ainakin. Askelmat olivat tosi korkeat. Läksin kapuamaan sisukkaasti muiden mukana. Pääsimpäs puolikuolleena. Veri kuohui ja henki ihan tööt. Sitten ihailun ja katselun jälkeen vielä pakerrus alas. Kaidetta ei tietty ollut maisemaa sotkemassa. Putkimainen naru auttoi. En uskaltanut katsoa kuin varpaisiini. Minä hämäläiskarjalainen sankaritar!

Kotimatkalla piipahdimme jättimäisessä Guodelupen basilikassa, jonne neitsyt Maria ilmestyi 1531. Kirkko oli kuin vilkas rautatieasema. No peace.

Varpaani alkoi oireilla jo illalla oopperaan mennessämme. Kengät toki olivat hyvät, mutta jalat turposivat älyttömästi. Acapulcossa lopulta turvauduin lekuriin. Ja sain kuurit sun muut.

Vaikka olimme uupuneita, tanssiesitys oli mahtava energiapaukku. Mikä voima, värit ja iso tanssijaporukka. Huumoriakin. Tiffanyn kristalleista  oli tehty upea esiriippu. Matkamme sai hienon alkusoiton.. jatkuu

PIkavisiillä I BORGÅ

Jotenkin keväisin tulen ihan pöhköksi mökki- ja luontoasioista! Sitten vielä pitäisi liikkua. Paikkoihin lähelle ja kauas: mitä valita?  Ja meneekö valinnat pieleen. Nyt olen saanut ufoajatuksen matkasta Siperiaan. No kaveri toki puuttuu. Ja esteitä voi tulla. Raha, aikataulu tai tunne-elämän kiemuroita.

En ollut vielä tsekannut tuomiokirkon remonttia. Hieno oli, mutta en muista, millainen se oli ennen. Vanhan kaupungin mukulakivillä ja kahvilla Helmicafeessa! Ihanaa. Kunnes sain puhelun. Tulepa kipin kapin siirtämään autosi tai maksamaan parkkiliput. Hyviä ihmisiä löytyy. Eikä parkkipirkko saanut bonuksia plakkariinsa.

Katsottiin ystäväni kanssa kenkakaupan 50%. tarjoukset. Eipä stemmanut koot. MUTTA myyjä oli viime vuoden huippumalli. Hieman hoikempi kuin meikäläinen.

Kun pääsimme kotiin, molemmat sankarimatkailijat romahtivat sänkyihinsä. Matkailu avartaa, mutta eläkeläisiä myös väsyttää.

Ensivisiitti mökillä

On se jännä juttu tuo ennakkoajatukset. Luulin että mökillä Hämeessä on lunta pilvin pimein. Pikkutiekin olisi ollut vaikeasti kuljettava. Hursistin kuin tyhjää vain perille. Pihalla oli vain pikku läntti lunta.

Linnut lauloivat niin. Tekivät pesiään. Toki järvi oli jäässä, mutta reunat alkoivat jo sulaa.

Taas tuli taivaita syleilevä tunne. Minä elän, hengitän ja rakastan tätä maailmaa.

KEVÄT IHANAA. KUN TULIT:. TAAS.

Portugalin ihana huhtikuu

Olen kerran aiemmin käynyt pikaisesti Lissabonissa. Ihana kaupunki, mutta siellä pitäisi olla viikko.
Kaksi ihanaa ystävääni on viihtynyt Praia de Rochassa kaksi kertaa vuodessa kuukauden pari kerrallaan. Lähdin katsomaan miksi.


 Kun ei ole pahin turistikausi, eli kesäkuu - syyskuu, Praia de Rochassa tuntuu ihanan väljältä. Aaltoja, ihanaa meri-ilmaa, edullista ruokaa, kävelymaastoja ja kallioita.Kukat kukkiii. Kohta taas turkoosi meri ja hiekkaa . Atlantilta tuulee joskus rajumminkin. Illat ja aamut vaativat vielä tikkitakkia.


Kuumaa ei ollut 10. päivän aikana kuin parina auringonottopäivänä. Matkasimme aluksi Sagresiin ja" maailman loppuun". Äkkijyrkät kalliot putosivat suoraat mereen. Kuin Irlannissa niin luulen.Henkeä salpasi.


Kävin myös serkkuni luona Loulessa. Ihana, matala, islamilaisvaikutteinen talorypäs vuoren kulmalla. Alhaalla illalla välkkyvät pikku valot.Lähdimme myös katsomaan, kuskina serkkuni Marjaliisa,  Villamouren loistohuviloita ja Jumboa Farossa.. Pongasimme myöhemmin yrttejä, timjamia vuoren rinteeltä ja  metsästä. Pihalta saimme laakeripuun lehtiä kotiin tuomiseksi.

Kaiken kaikkiaan portugalilaiset ovat rehellisiä ja ei liian liki tuppautuvia ihmisiä. Taidanpa mennään uudelleen! Mitkä lämpimät sämpylät ja superviinerit nautimmekaan aamulla ja iltapäiväkahveen kanssa. Parhaimmat ever.

Ja ystäväni Leena ja Eikka. Kiitos yhteisistä hetkistä ja huolenpidosta. Tapaamisiin.

JÄÄHYVÄISET

Uutta lunta oli satanut sinä aamuna kun sinut haudattiin. Kappelissa oli rajattu joukko kokoontuneina piiriksi. Suljimme sinut ja kaikki muistot pesäksi ,kukkakimpuksi. Olit vahva, tiesit, mitä halusit. Minna Canthia liputettiin ja vähän sinuakin.  Elämä oli rikas, mutta tappiuoitakin tuli. Kuten meille kaikille.

93 vuotta. Montako päivää ja minuuttia, tuntia, sekuntia. Sota, kansalaissota, vaatimaton elämä. Ylioppilastutkinto.Vähitellen elintaso kohosi.Puuhaa riitti. Neulomista , vahtimista, edustamista.

Lapsenlapsesi Mikko soittaa saksofonilla Niin kaunis on maa.. On puhdasta valoa kaikki.

Mitä on kuolla, kun kaikki kaverit ovat kuolleet ja poissa?  Ei ole ikäisiä muistelukavereita. Vaikeimmat muistot hautautuneina syyslehtien alle pimentoon. Jotkut lämpimät helmet taas toistuvasti palasivat.

Ja mikä rikkaus ja lahja, että muisti ja järki toimivat loppuu asti. Nyt pääsit valoon. Puolisosi luo kissankäpälälaitumille! Lepää rauhassa.

KIRJOITTAMISEN OPPEJA

Maanantai-iltana hyvä ystäväni pyysi minut, mummon vaan ei nutturatyyppisen, yliopistolle luennolle mukaan.
(Aivan ihana tilaisuus, ; meitä kokoontui lopulta noin 50 henkeä, lähinnä naisia tietty.) Salia en tiennyt, mutta kun ikäisiä immeisiä porhalsi tiettyyn suuntaan, painelin perässä.


Puhe oli romaanien ja novellien alkukappaleista, jolla houkutellaan lukijoita.  Teos on nimeltään Aloittamisen taito. Tekijät liittyvät Parnassolehteen: Kaisa Neimala ja Jarmo Papinniemi.

Kaisa Neimala on eläkkeellä äidinkielenopettajan hommista. Ihanan välitön ihminen!Jarmo ilmeisesti opettaa yliopistolla.Teos sisältää 400 novellin tai romaanin aloitusta. Eri tyyppejä. Esim luonto, tapahtuma. liike, tuho.

Ostin teoksen, kun oli vielä edullinen tarjous.

Haaveenani on kirjoittaa joskus romaani! Kuitenkin omat ongelmat ovat tyrannisoineet mieltäni. Liekö tilaa nyt?Ainakin olen nyt taas saanut takaisin lukemisen riemun. Ja kirjoittamisenkin.

Ihanaa 70-lukua

Tänään on viimeistä päivää Hakasalmen huvilassa valokuvanäyttely Helsingin seudusta ja ihmisistä 1970 luvulta.
Aivan ihana kokemus. On jännä juttu muuten, että monet asiat sattuu jäämään viime tippaan. Joululahjaliput elokuviinkin  miltei unohtuu. Lähteminen on vaikeaa!

 Näyttelyn nimi on Asfalttia ja auringonkukkia , ja sen on tehnyt taiteilijapariskunta Simo ja Eeva Rista. Tuli oikein ikävä. Aitoja ihmisiä, vekkuleita lapsia, mummoja ja puliukkoja. Näin vielä yhden tutunkin. Kuvassa. Konsertissa Chilen hyväksi luokkakaverini Ritsku. Ja ite Kekkonen siinä katsomassa esitystä. Cool!

Oli myös, liekö puolen tunnin,  filmi mukavan musiikin säestyksellä. Kuoppamäkeä, M.A Nummista ym.
Silmä tarkkana  seurasin kampauksia, tupeerauksia, rasvalettejä, suippokärkikenkiä ja käsilaukkuja ihan tavallisten pulliaisten hiuksissa, kainaloissa ja jaloissa.

Huomenna kuvat sitten myydään huutokaupassa klo 18. Lähtöhinta 50 euroa. Pääsy oli nytkin ilmainen ; ja poppoo kuten minä mattimyöhäinen.

ELÄMÄN HIDAS PURSI

Tapasin kummitätini perjantai aamuna. Vein 3 tulipunaista ruusua. Edellisestä käynnistä oli kulunut noin kuukausi.

Hänen kaikki ikätoverit olivat jo kuolleet. Paitsi yksi, se  ainoa sitkeä katajanainen.Ei tuulet tai pikku sateet tuntuneet missään. Toki sota. Nöyrä, työntäyteinen  elämä. Ja yllättävät iskut, joista voimme tietää vain vähän.

Hän täytti tammikuussa 92 vuotta. Pieni vahva nainen. Oli otettava kolhutkin vastaan, mitä sai. Kutomisen kerroksiin tarttui myös surua, pelkoa ja pettymyksiä. Kuten iloa, onnistumisia ja hyvyyttä.

Olen kiitollinen kummitädistäni, lapsuuden naapurista. Viime vuosina puhuimme, muistelimme paljon.

Lauantaina iltapäivällä hän rauhallisesti kuoli pois.

 Olen kiitollinen, että sain hyvästellä. Sain sanoa:
kaikki menee ihan hyvin.
 Ei mitään hätää. Sinä selviät..

Ihmeellinen elämä

Alkaa olla jo vanha kamera. Lapseni jo kehoittavat hankkimaan uutta, Olen vanhan ajan ihminen. Uutta teknistä laitetta en suostu niin vain hankkimaan, jos vanha tavara on ehjä. Kyllä maailmaanromua mahtuu..



Sattui kuitenkin tällä kertaa tulemaan onnistunut otos. On hyvä mieli. Käsi ei tärissys tai innostus voittanut.
Miten paljon maailma pullottaa ihmeellisä asioita. Useimmiten en edes huomaa, kun ne pölyyttyneet funtsaukset vain surraavat päässä.


Mukavaa, aurinkoista päivää sinulle. Voi olla, että synkkä pölyhiukkanenkin löytyy, jos suurennuslasilla etsii.

Kohti uutta

Olen monet vuodet ollut todella kyllästynyt ruuanlaittoon. Ehkä syynä on ollut liian varhain lapsuudessa tapahtuneet pakottamiset. Piti auttaa vain. Ei tullut iloa leikkiä sapuskalla  ja kokeilla.

Sitten oli monet vuodet lastenhoitoa. Mies ei tykännyt hitustakaan osallistua. Ja vieraiden kanssa yhdessäolo oli paljon viikonloppu trahteerausta. Se oli tietty kivaakin. Ja sosiaalinen kanssakäyminen elinehto!

Vuodenvaihteessa tein lupauksen itselleni. Tänä vuonna harjoittelen kokkaamaan uudelleen. Teen harjoituksia. Opin uutta.

Viime keskiviikkona eka harjoitus sitten tapahtui. Luin etukäteen ohjeita netistä ja kokkikirjoista. Muistelin pieleen menneitä kokkiohjelmia. Päädyin kylmäsavulohisalaattiin creme faircekastikkeella, karitsapataan, ensimmäinen yritys ever, ja juustocakeen espresson kaa.

Ostin ihan karitsaviiniäkin ja katoin kauniisti! Mikä success! Eniten hämmästynyt olin itse! Minä osasin!

TEKNISTÄ AVUTTOMUUTTA

Tykkään vishyvedestä. Se kuplii ihanasti vatsassani ja vie janon tunnetta pois. Olin jo pitkään harkinnut laitteen hankkimista. Porvoon serkullani sellainen on. Ja limpsaakin saa sillä tehtyä.

Hesarissa oli viikko sitten testi. Paras aparaatti olikin halvin. Eli sodastreamer. 69 euroa.

Nyt aparaatti on keittiön pöydällä. Ollaan jo edistytty siihen asti. En ymmärrä itseäni. Minulla on kaamea paniikinomainen suhde ohjekirjoihin. Kun sen  saan eteeni, tekisi mieleni juosta kauas. Aivoni kieltäytyvät ottamasta vastaan tiedon jyväsiä.

Nyt vain odottelen ihmettä. Näppärät tyttäreni ehkä piipahtavat jossain vaiheessa tänne. Ja auttavat.

Odotan teknistä joulupukkia apuun. Tai tonttua.

Upea Canthia

Meikäläisellä oli mahdollisuus päästä kaverini kanssa Avoimiin oviin katsomaan Canthia. Alku oli vaatimaton. Katsojia turhan vähän. Ja rekvisiittaa olematon määrä. Mutta juonet, 3 tarinaa, veti tiiviisti puoleensa, ja näyttelijätyöt mahtavia.

On jännä huomata, että etenkin meidän naisten maailma on kokonaan muuttunut. Vielä sata vuotta sitten, vanhemmat ja miehet päätti kaikesta. Ei puhettakaan oikeudenmukaisuudesta tai tasa-arvosta.

Miten liikuttavan humoristista olikaan kihlautuneen naisen ylityslaulu sulhostaan, joka olikin ketale.  Myös patruunan liehakointi kaikkien; etenkin varattomien ja varattujen kanssa. Naisen arvo oli miinusmerkkinen.
Entä nuoren naisen maailma, kun hän ei muiden järjestämistä naimakaupoista piittaa. Puhumattakaan tosiasiasta, ettei saa valita ammattia itselle. Pitäisi jäädä loppuiäksi vanhempia"hoitamaan". Meidän totisesti pitäisi olla onnellisia!


Suosittelen lämpimästi!  Hienoa huumoria.

KIRJAILIJAN ALUT

Tapasin eilen serkkuni Porvoossa. Sain häneltä aarteen. Olimme kahdestaan, liekö lukiovuosina, kirjoittaneet sukuromaania. Kartanomiljöössä eleli pari nuorta sankaritarta, jotka toimivat meidän molempien idoleina.

Enmme taida muistaa juonta, jos sellainen oli. Ilmeisesti projekti jäi kesken.

Kallisarvoinen käsikirjoitus onkin kadonnut.


Luojalle kiitos, että kansi löytyi. Sen maalasi luokkakaveri. Kiitos hänelle! Ja hurraa myös meille!

Suunnitelmia

Poikien haaveena oli kesällä päästä vankilamuseoon. Se sijaitsee Hämeenlinnassa linnan yhteydessä. Miten jännää oli nähdä kalterit, vankikopit, valokuvia ja esineistöä. Miten kurjia loukkoja ne ennen olivat. Ei tainnut olla oikeusturvaakaan.

Usein olemme juuttuneet omiin luoliimme, vankikoppeihimme. Emme näe kuin ratakiskot, jotka vievät aina saman matkan. Miksei välillä voisi hypätä uuteen kyytiin. Rekeen. paattiin tai helikopteriin.

Voi olla ettemme liiku enää muutaman ajan kuluttua. Katuako sitten pitää? En uskaltanut, jaksanut. Pelkäsin. Ei ollut kaveria. Yleensä kaveri löytyy. Joillakin seuramatkoilla, on puuttunut joskus illallisseura. Silloin voi alkaa vaikka itkettämään. Tunisiassa kerran naapuripöydän kaverit juhlivat ja nauroivat. mEIKÄLÄISELLÄ OLI KOTI-IKÄVÄ. tOIVAT HERTTAISET TARJOILIJAT SITTEN SÄÄLISTÄ IHANAA JÄLKIRUOKAA  IHAN ILMAISEKSI.

Haaveenani on päästä joskus Nepaliin ja Japaniin. Ehdinkö?

Uusi lamppu

 Valoa kansalle tänä vuonna! Ostin uuden lampun. Kristallin tapainen, ruotsalaista tekoa. Hyvä ystäväni asisteerasi minua. Kokeiltiin sitä ensin kotona. Nätti olo, eikä liian pramea.

Tähän vuodenaikaan voisi tarvita kirkavalolamppujakin. Saisi alessa puoli-ilmaiseksi.

Tai päähän saada kipinälapmmuja eli neronleimahduksia. Ennen luulin saavani niitä usein. Ei enää mummona. Muutenkin unohtelee asioita. Vaikka kun olen menossa puutarhaan: ajan kilometrin. En enää muista minne olen menossa. No pian se tulee mieleen, Mutta melkein ehtii paniikki iskemään.

Oikein mukavaa ja skarppia vuotta meille kaikille

LUPAUKSIA tälle vuodelle 2011

En lupaa mitään. Joka vuosi olen pakottanut itseni lupaamaan laihtumista ja lisää liikuntaa. Olen yrittänyt. Tulos huonohko. Eli tavoitteet liian korkeita!


Lupaan olla vaatimatta itseltäni liikoja. Lupaan yrittää edetä pikkuriikkisin askelin. Ja taputan itseäni pienestäkin.

Yritän etsiä kiitollisuutta, On niin paljon asioita mistä voin kiittää. Takana ja edessä.

Lupaan kokeilla myös ruuanlaittoa. En hampaat irvessä, vaan laulaen ja kokeillen!


  Haluan kiittää, mitä on, enkä etsiä asioita joita puuttuu.
 Mikä valo. Mikä uusi arkki!