TURUN MIELETÖN ANNA KARENINA

Turku on upea luminen kaupunki tällä hetkellä. Ja liukastakin on. Haavereitta kumminkin ystäväni kanssa selvittiin.


Syy turistireissuun oli jo keväällä tilaamani liput Anna Karenina- näytelmään. Koitos kestää 4 tuntia viisitoista minuuttia, muttei tunnu missään. Kerren viikossa perjantaisin se esitetään loppuunmyytynä ties miten pitkään. Kysy peruutuspaikkoja. Juttu on must.
 Näin eläkeläisenä, kun muisti jo pätkiin , menin asemalle jo klo 11 aikaan. Ihmettelin, kun ystävääni ei näy. Yht´äkkiä honasinOlin tunnin etuajassa! Sitten odottelujen jälkeen painelimme junalaiturille 11. Juttelimme niitä näitä. Ihmettelimme junien myöhästelyä, kunnes näimme junamme perävalot. Turun juna lähtikin laiturilta 13.

Turkuun saavuttuamme hieman myöhässä kysyin vanhalta mieheltä, missä Hamburgerbörs oikein on? Hänpä oli niin ystävällinen, että hyvyyttään vei meidät melkein perille. Ihania ihmisiä on. Kaamea viima tuntui korvissa ja peilinliukas jää liukastutti kulkuamme. Saimme huoneen ja hienon opastuksen. Ostin baskerin viereiseltä Sokokselta.

Esitys alkoi mielettömällä huudolla, raivolla, alastomuudella ja epäselvillä sanoilla. Aika pelottavaa. Ohjelman mukaan venäläinen ohjaaja halusi myllertää mielemme kauneuden ja rajuuden kautta. Toki onnistui. Ensimmäinen näytös vaikutti tämän ajan kuvaukselta. Minne johtaa kiire, ahneus, viha,orgiat,  riidat?

Väliajan jälkeen, kannattaa tilata kahvit ym. etukäteen, ettei jää ilman, alkaa selkeämpi osa itse klassinen näytelmä . Minne tunteet vievät sen ajan Venäjällä? On ihana rakastumisen tunne, jota on mahdoton pysäyttää. Nainen tulee eitoivotusti raskaaksi, mies lopulta menettä ammattinsa ja sosieteen arvonsa. Hänkään ei ole mitään.

Aseena on tietty lapsi. Kuolema vapauttaa naisen tuskista.


 Lavasteet, äänet ja trapetsimaiset näyttelijäsuoritukset läkähdyttävät. Eikö tuska koskaan lopu? Krista Kosonen loistaa jälleen. Pidän ohjaajaa Andriy Xhldakia nerona. Hän onkin Euroopassa NIMI! Eikä totisesti suotta. Turusta tulee, kuten Tallinnastakin Euroopan kulttuurikaupunki. Eikä suotta.

Miten näyttelijät jaksavat vetää tuota vauhtia ja mesomista neljä tuntia, kun katsojakin uupuu. Ja kappale tulee taatusti uniin. Ja ajatusmaailmaan!

Kiitollisena nyt

Vaikka elämän polut on monesti menneet vikapaikkoihin ja kompuroitua on tullut, nyt ilmat tuntuu raikkailta.
Päivän päätteeksi voi kiittää paljosta:



-näistä askeleista
-näistä ihmisistä
-opetuksista
-omista lapsista ja muista
-lahjakkuukksista
- kauniistä päivästä
- kulttuurinautinnoista.



 On niin hyvä olla. Ihminen.

Joensuun reissussa

Olipa hienoa nyt ekaa kertaa, kun navigointilaite oli mukana. Laitoin härveliin Joensuuhun osoitteen ja starttasin. Jo kotiportilla olin tottelematon. Miesääni jankkaa koko ajan : käänny vasemmalle. Ja sitähän jatkuu. Minuutteja tunteja. En halunnut Lappeenrannan kautta tai lyhyintä reittiä. Paluumatkalla oli edelleen samaa ongelmaa. Kunnes laitoin äänettömälle. Siis hiomista laitteiden käsittelyssä on.


Hienosti hyvän ystäväni P:n vanha maatalo löytyi. Ja paikka totisesti oli helmi! Kaikki laitettu ja korjattu pieteetillä ja hienosti. Pihapiirissä vanha navetta, sauna, aitta, vaja, riihi ja lato. Ja vanhoja työkaluja ja esineitä riitti museoksi asti. Ja itse päärakennus; punamullalla tietty laitettu. Niin hyvä oli nukkua ja syödä siellä vatruskoita, sultsinoita ja karjalanpiirakoita. Niitä äitinikin rakasti, karjalainen kuin oli.

Sähköä toki oli ja jääkaappi ja lukuvaloa. Ihmettelen ystäväni sitkeyttä kunnostaa joka vuosi yhä lisää. Valtava työmaa.

Kaiken perusta on kunnioittaminen. Esineiden, tapojen, ihmisten.

Kävimme myös perjantaina Joensuun teatterissa kuuntelemassa kirjallisuusluentoja. Aiheena karjalaiset kirjailijat. Kaikki 3 luentoa tosi mielenkiintoisia.

Ei siinä totisesti tietokoneita tai telkkoja tarvittu. Ihmettelemistä riitti yllin kyllin. Kun palasimme hautausmaan kautta, löysin tätini ja isoisäni hautakivet, pihanpöydän punaisen ruutuliinan päällä kellotti tyytyväinen mirri. ;iten somaa. Puuttui vain ehtookellot ja lauantain toivotut levyt.

Oikein ISOT HALAUKSET JA KIITOKSET SINULLE P!

YÖKONSERTTI RENGOSSA

Minulle ja hyvälle ystävälleni on tullut kerrassaan mainio traditio. YÖKONSERTTI heinäkuussa Renkoviikon aikana luonnonkukilla koristetussa Pyhän Jaakon kivikirkossa. Nyt helteiden takia kukkina oli vain lähinnä viininpunaista tupsuohdakeita ja pikkuisia päivänkakkarantapaisia kukkia. Kasveja tai heiniä ei ole vain työnnetty tupsuina ämpäreihin. Hienot, mestariluokan sepelekoristeet kaunistivat niin penkkien päitä, ikkunoita, saarnastuolia ym.

20.7. 2110 klo 22 esiintyi Eino Grön valkoisessa asussaan. Tuli mieleen 60-luku ja Hämeen Kaari. Ja tyrkyllä olo tanssien alkaessa. Kaamea pelko ja jännitys. Nyt minuun vaikuittivat eniten Armolaulu, Paimenpoika, Särkynyt ruukku ja Reposaaren pojalle lahjaksi annettu Junnu Vainion kappale. Onko meistä jokainen kotiseutunsa arvoinen?

Vaikka esitys ei ollutkaan ihan virheetön, tunnelma oli herkkä. Ja kirkko täynnä.
Pari kertaa oli iho aivan kananlihalle.

Ostin konsertin jälkeen edullisesti cd:n Eino Grönin nimmarin tähdittämänä.
Ystävänä kiersi katsomassa muutaman sukuhautansa. Alkoi hämärtää. Ikkunoiden läpi hohti valo ja kukat.

Taisi olla enekelit meidän mukana; etenkin Eino Grrönillä. Iltalehtien mukaan hän oli samana yönä kotiin Audilla ajaessaan kiepsahtanut ojaan. Auto keikahti pari kertaa ympäri. Alkaa 71. Vuotiaalla olla jo väsymys tuohon aikaan. Ni vetreä ja hyväkuntoinen toki oli.

Mökille ajaessamme kuu mollotti jättimäisenä. Pulahdimme pikkujärveemme. Miten autuaallinen olo. Kyllä Suomen kesä osaa olla superihana. Ja hiljaa.

Tapasin nettiystäväni myös tuon konsertin jälkeen: kirkkoherra Soili Juntumaan. Hän kertoi, että eilen oli lähtemässä vaellusporukka Renko - Turku. Noin 20, henkeä. Miten hieno idea espanjan tapaan. Pohtia vaeltamisen yhteydessä elämänsä meno ja tapahtumia.
Se on " jalkojen" rukousta. Tänään oli myös Hesarissa juttu aiheesta. Pitää panna mietintämyssyyn. Ja alkaa treenata.

Puolen vuosisadan helteen satoa

Täydet kympit

Olipa R:lla poikkeuksellisen hurmaavat juhlat eilen. Aurinko paistoi ja ihana kartano ympärillä. Hauska sattuma, että entinen kesämökkimme sijaitsi aikoinaan vain 500. metrin päässä. Ja silloin kyseinen kartano oli vaatimaton SPR:N kurssikeskus.

Olisi helteessä vaikka päässyt uimaan, pelaamaan pelejä tai vai kirmaamaan kuin silloin lapsena.

Tuli niin hyvä mieli tavata sukua ja läheisiä ;joitakin pikkuisia tapasin ekaa kertaa.. Ja itse juhlien sankari kukoisti kuin täydellinen RUUSU.

Miten ihanat sapuskat! Uusia perunoita, lohta, savukalacharlotterussea, pinaattikohokasta. Vaikka mitä ihanuutta.

Ihanat sisarukset lahjoittivat exlibriksen sankarittarelle, jonka intohimona ovat kirjat! Vihreää sen olla piti. Yhteislaulukin oli mukavaa pihanurmikolla. Nykyisin sekin on harvinaista herkkua.

Ihminen on lujaa tekoa. Kolhut unohtuu. Ja valo tunkeutuu tilalle. ( Nytkin takapihani tulvii valkoisia jasmiinin kukkia.)Vieläkin suussani eriomainen kahvi ja erityisen herkullinen mansikkakakku. Itse juhlahan on, kuinkas muutenkaan Amerikan kansallispäivä!

Oikein lämpimiä hetkiä ja vuosia teille ja halauksia R!

Tervetuloa Mittumaari - Juhannus

Voi kun odotan juhannusta. Olen joutunut nyt niin pitkään olemaan liikekannalla, että nyt on rauhoittumisen aika.

En ole myöskään tavannut tyttäriäni tai heidän tenaviaan. Eilen kun pikkasen katsoin kuopusta, hän oli kauhuissaan. Sekä loukkaantunut. Saamarin mummi oli hylännyt hänet! Kesti pitempään kuin koskaan saada pikkuinen rauhoittumaan.

Minä odotan yhdessäoloa, yhteisiä päiväkahveja raparperipiirakan kanssa. Grilliruokaa, uusia perunoita, silliä, tyttäret ei tykkää.

Ekaa mato-onkiretkeä innostuneiden silmäparien ja pikkukourien kanssa.Kivien heittoa veteen. Aamulenkkejä lutukoiran kanssa.Ääniä: lintujen, aikuisten ja lasten.Yhteislauluakin!

Ennen kaikkea saunomista uuden, tuoksuvan vihdan kera.Ja kellumista ulpukoiden seassa pikku järvessämme! Entä äitini vinkki jalkojen "hölväämiseen". Upota suopursujen varsija kuumaan veteen. Anna hautua ja veden haalentua. Pian sinulla on energiaa jalkaparoissasi pilvin pimein.

Oikein ihanaa juhannusta Sinulle! Sekä kesälintujen lauluja!

Ihanat luokkajuhlat

Tästä kesäkuusta on muotoutunut meikäläiselle tosi vilinäkuukausi. Viipotan, minkä ehdin.


Ensin tuo ihana Karjalanmatka, sitten seuraavana iltapäivänä jo kipin kapin Aulangolle luokkakavereita tapaamaan. Miten ihanan luokan sainkaan! Joka viides vuosi olemme vuoden 1965 ylioppilasvuosien jälkeen tavanneet. Enää ei tunne mitään vierautta. Tiedämme yllättävän paljon toisistamme! Hyvä niin!

En ole aikoihin nauranut niin paljon. Opettajiakaan emme jaksaneet enää kritisoida. Monet keljut jutut olivan vuosien mittaneet muuttuneet huumorin maustamiksi. Päivittelimme vain, miten "sekään" ei yhtään pelännyt Ellua..

Jotta juhlamme toimisivat, meillä on iki-ihana toimikunta - jonka sydän on Timo. Tapasimme nytkin Vanajaveden rannalla huvimajassa. Saimme kuohuvaa, ihanat ruusut rintoihimme. Yhtä donnaa en tunnistanut. Eeva saapui Belgiasta 40. vuoden jälkeen. Ihana, vaalea, naisellinen kuten silloin kuuskytluvlla.

Ryppyjä, kaljuja, harmaata; eläkeläisiä lähes kaikki. Kohta bussi haki poppoomme taidemuseoon. Paikka oli tuttu ihanan piirustusmaikkamme opastamisista. Miten tämä kannustava nainen, Irja Pakkala oli jäänyt hyvin monen mieleen. Tukipilarina ja toivoa antavana. Tapasimme myös yläkerran valokuvanäyttelyn taiteilijan, Taneli Eskolan- livenä. Myös Hämeenlinnan yhteiskoululainen. Upeita valokuvia Suomesta ja Virosta.

Kahvit nautimme Katisten kartanon hotellilla,entisöidyssä, isossa navetassa. Sitten kurvasimme rakkaan koulumme kautta Aulangolle sapuskoimaan, pitämään kokousta. Voin vannoa, että pulina oli samanlaista kuin Impilahden matkallani.

Yksi ihanimmista jutuista oli kuulla vuorotellen kaikkien kertovan elämästään. Miten avoimia olimme. Ja miten elämä kantaa välille rotkoihin, joista noustaan taas ylös valoisille, vihreille niityille.

Kiitos te ihanat LUOKKAKAVERIT!

p.s.
Muuten porukalle riitti menuun kuuluvat 2 viiniannosta! Ja koska taas tapaamme? Jo kolmen vuoden päästä. Adios ihanaiset!

SODANKYLÄ PUHUU ja KATSOO

Terveiset hyttysten seasta. Kitinen virtaa edelleen ihanan rauhallisesti. Säät suosivat meitä. Ei kertaakaan villapaitaa tai sontsaa tarvittu, vaikka oli povattu kylmää ja sadetta.

Mukavan ystäväporukan kanssa, kiitos Raili ja Harri, oli taas kiva reissata. Ensin Asikkalaan, sitten yöpyminen Haapajärvellä. Miten kaunis jo etelä-Suomi kesällä on. Sitten taas kohti pohjoista. Oli rauhaa, vaaroja, auton tuulilasi täyttyi ötököistä, ja ne ihanat POROT. Sain lasketuksi 10 kpl. Aitaukssa seisovia ei laskettu!

Sitten 4 vuorokautta solkenaan elokuvia, ohjaajia, filmitähtiä ja elokuvaystäviä. Montaakaan vastaantulevaa ihmistä en tunne muuta kuin kasvoilta. Mikä into, sitkeys ja ystävällisyys vuodesta toiseen! Kaikki puhuvat kaikkien kanssa. Eikä kukaan hienostele muotiluomuksilla tai briljanteilla.
Näimme Veskun, Kari Väänäsen, Njeil Hardkvikin ?, Saara Cantellin ja Terence Daviesin jne. Kun monta ah niin hidasta elokuvaa katsoo peräkkäin, tekisi mieli jo huutaa. Toimintaa! Action!

Täytyy myöntää, etten kaikkia leffoja muista, kun niitä katsoo perä perää viisikin kappaletta vuorokaudessa. Mitä nyt välillä hieman Kammarissa syö ihanaa poropastaa ja viivytellen fantastista cappucino-jälkiruokaa. Pohjalla kupissa leipäjuustoa, lakkahilloa ja kanelia. Ja cappuccinoa tietty. Try it!

Ehdottomia kohokohtia olivat mykkäfilmiesitykset. Ensin Buster Keatonin Kenraali viisihenkisen jazzbändin säestyksellä. Ihana! Ja lauantaina Erich von Stroheimin Iloinen leski taidokkaan kamariorkesterin kanssa. En enää muista nimiä! Koko teltta raikui aploodeista ja hurraahuudoista.

Launatain viimeisenä elokuvana näimme Luca Guadagninon Rakkautta italiaisittain. Aivan valtavan voimakas tragedia. Elämys oikein isolla eellä.

Palasin lentäen. Hups vaan olen himassa ja sateisessa Stadissa. Pitäisikö painella Karjalan laulujuhliin kisahalliin?Nyt kun olen vauhtiin päässyt. Suapi nähdä.

Äitini Karjalan kunnailla

Terveisiä, sisukkaita sellaisia Impilahdelta. Liityin nyt talvella Impilahtiseuraan, jonka matkalle nyt kesäkuun 7-11päivänä tälläydyin. Ihana reissu. Mikä pulina bussissa ( 2 kpl ) , muistelot ja naurut. Ketään en aluksi tuntenut; pian olimme kuin serkkuja.

Äitini, kansakoulunopettaja häkin kuten 2. siskoaan, ei koskaan päässyt kotipaikalleen. Ei se ollut mahdollista. Olisiko halunnutkaan, mutta päivittäin saimme veljieni kanssa kuulla huokailua paikan ihanuudesta, kasveista, järvistä ja ihmisistä. Ärsytti hieman se jatkuva ihannointi.

Siis löytyiko vanha talon rähjä? Eipä tietenkään. Suomalaiset polttivat aivan kaiken ennen venäläisten rynnäkköä. Televisiosata on tullut komea dokumentti Viimeiseen mieheen vuodelta 1940. Käsikirjoituksen teki mm. Tauno Judin, matkamme vetäjä, äitini naapurikylän poikia.

Kuinka onnekas olinkaan, kun Taunon äiti oli naapurikoulun Kitelän opettaja , kun taas isoisäni Ruokojärven. Meitä oli 5. hengen rautainen porukka suuntaamassa kohti kansakoulukiveystä. Kuulemma maitohorsmat kukkii palaneen rakennusten päällä. Eipä heinikon seasta näkynyt kuin heinää. Ei kivijalkaa, mitään erilaista. Yksi mies porukastamme siirtyi metsikön puolelle. Ja lipputangon metallijäänteet, rautaromua, peltiä ja viinimarjapensas työntyivät silmänurkkiin. TÄÄLLÄ ÄITI LEIKKI KÄPYLEHMILLÄ. Täällä hän nukkui yönsä, ihaili kasveja ja ui Ruokojärven ( 2 km pitkä ) aalloissa.

Kaikki ympärillä oli erämaata. Tie kuoppainen. Ja kuskina Juri, joka lapsuutensa oli asunut mummonsa kanssasamassa Ruokojärven kylässä, siellä pikkumökissä! Maailma tosiaan on pieni!

En olisi kuuna päivänä löytänyt mitään ilman poppootamme. Lämmin kiitos näille ihanille ihmisille!

Kaivoin kuokallani kulleron juuria, miten syvässä ne olivatkaan. Kukat ylittävät puolen metrin siellä, kun maa tosiaan on äärettömän viljavaa!

Ehkä ensi kerralla saan veljeni Ilkan mukaan, joskus tyttärenikin ja karjalaserkkuni.

Miten terveellistä oli myös kokea ihanien koskien kuohut, bussikavereimme lukemattomat rikkaat kokemukset ja alueen armoton köyhyys. Elää kesät talvet köyhyysrajalla. Ja me täällä mahat täynnä.

Puppua ei äitini puhunut.
Niin kaunista siellä tosiaan oli. Ja on.

Yhä ylemmäs - korkeammalle

Koska sitä ihminen on tyytyväinen. Vain pienen ohikiitävän hetken. Sitten taas huolia ja murheita. Joskus pieniä, joskus taas suurempia.

Välillä sitä ihminen ihan paisuttelee probleemeja. Vaikka ongelma on pieni , pikkiriikkinen, se tekee maailmankaikkeudesta epätäydellisen. Kaikki on vinksin vonksin. Tavallaan. Ja tavaallaan ei ollenkaan.

On ongelmia, joille ei voi kerrassaan mitään. Vaikka seisoisit päälläsi 12 kuukautta, mikään ei muuttuisi. Mistä ihmeestä meille tulee tunne, että mukamas omaa ja läheisten tai sairaitten elämää voisi hallita. Sormet ristissä istua vaan keinutuolissa illat, eikä kutoa edes sukkaa.

Muuten minun tekee kamalasti mieli pienikokoista keinutuolia. Siinä vain keikkuisin, harjoittelisin tasapainoa ja miettisin syntyjä syviä. Vanhainkodin yhdellä ihanalla mummolla oli sellainen. Hänen piti poistaa se. Joten palasiksi ja roskikseen. Harmittaa ja on ikävä sitä huonekalua, sillä olisin saanut sen Forssan likalta ilmaiseksi.

Muuten tänään sain kummallisen energiapuuskan. Tilasin Ifolorin kuvia 297 kpl! Ja saan ne vielä puoleen hintaan. Hurraa!

Pian kolahtaa postilaatikkoni paketti suloisia muistoja. Lähikuva, matkakuva, lasten piirtämisjuttuja, sukutapaamisia, konsertteja. Auringon paistetta.

Mukavia muisteluita myös sinulle!

Taas homokeskusteluja

Pari päivää sitten oli A-talkissa kiihkeä keskustelu homoista. Miten ihmiset jaksavat vihata? Tulin kamalan vihaiseksi.

Mukana oli kristitty homomies, kimeä-ääninen naispappi, rovasti Liisa Tuovinen ja jokin järjestöpom-mies.

Falk niminen naispappi oli sitä mieltä, että homojen pitää hillitä identiteettinsä ja himonsa. Hän itse sai olla , mikä on! Hurraa!

Raamatun lauseita etenkin vanhasta testamentista jauhettiin konemaisesti. Vailla sovellutusta nykyaikaan.

Ja sitten vielä roskapuhetta Aslankoulutuksesta. Siinähän pyritään koulimaan ihmiset homoudesta pois. Mikä väkivalta! Todellista rakkauttako!!!

Mitä jäi käteen? Hitlerin karsimisoppeja kannatetaan vielä. On sallittua pappien vihata, olla hyväksymättä ihmistä. Se on pahuutta.

Nostan hattua viisaalle, rohkealle homomiehelle ja fiksulle Liisa Tuoviselle. Hyviä ihmisiä on.

ELÄINMUSEOSSA

Piipahdin viikko sitten murusten kanssa eläinmuseossa. Onnistunut reissu. Olen näinä pakkaspäivinä oleillut lähinnä kotona. On lämmintä ja tuttua. Mitä sitä pakkasiin palelemaan ja kärsimään.

Ajoimme asemalle ja hyppäsimme junaan. Kolmen kopla: 3 v, 5v ja 64v.

Jännitti miten jaksan retkueen kanssa. Ulkona, kauniin ,vanhan museorakennuksen edessä meitä katseli jäätynyt, luminen hirvipatsas. Silmiä ei näkynyt. Maksettuamme itse aulassa meitä odotti jättikokoinen norsu. Oli siinä ihmettelemistä.

Remontti talossa on harvinaisen komea. Alakerroksessa ensin luurangot. Valas, norsu, krokotiili, ihminen, käärme, joutsen jne. Mitkä kokoerot!

Sitten mars toiseen kerrokseen. Täältä löytyivät dinosaurukset ym. Mikä hirmuinen koko niillä. Oliko se nyt 700 miljoonaa vuotta sitten?

Kolmas kerros oli fantastinen. Kotimaan eläimiä pilvin pimein. Karhuja, kettuja, käärmeitä, poroja, susia, kaloja, perhosia. Voi sitä ihanuutta. Karhutkin katsoivat niin ystävällisen näköisinä. Laatikoista löytyi lisää tietoa, vaikka käärmeitä. Hienosti organisoitu homma!

Pohjakerroksesta löytyi viihtyisä, vanha kahvila ja myymälä. Valitsimme jätskit. Ja kuinkas siinä kävikään! Mummi tiputti hyvän lattialle. Niin käy kun on vanha!

Asemalle ja jännästi junalla ja autolla kotiin. Ihana retki! Ja potkua saatiin!

Valoa ja varjoa

Kävelin viikolla hautausmaalla. Mietin menoa pojan haudalla. Kynttilän laitto jäi. Olisin vaipunut reisiä myöten kinoksiin. Naapurihaudoillakaan ei kukaan ollut visiteerannut.

Kaunista, pitsikoristeita, pehmeitä höyhenpeittoja ja -tyynyjä pensaiden ka hautakivien yllä. Ja uskomaton valo. Tulee mieleen lapsuuden hiihtoretket Aulangon retkeilymajalle. Se pullan ja kuuman mehun makea tuoksu. Ja monojen kopina, ja vaatteiden kostea haju. Siellä oli ISO vieraskirja, jonne merkkasimme käyntejämme. Myös Yhteiskoulusta teimme jumppatunneilla sinne retkiä. Ja mikä timanttien kimallus hangilla. Silmät oli pakko ummistaa ja kipristää; valo sattui.

Lumitraktorit hoitivat Malmilla topakasti auraushommiaan. Oli kunnon tiet. Kolme perheenäitiä asteli rinnakkain kuin panssariautot. Ei lumilohkareita tai sohjopaakkuja teiden pinnassa. Koko muu kaupunki tuntui kärsivän aurausten puutteesta. Usean kerran esimerkiksi jouduin panemaan keskustan tuntumassa auton puistikkoon sakkopaikalle. Luojan kiitos ei parkkipirkot olleet liikenteessä. Koko iso stadioninkin kenttä täpötäynnä lumiukkoautoja.

Olemme ohittamassa pahimman talvipimeyden aikaa. Vasten lunta näkeekin valot ja varjot selvästi. Ja yhtä paljon valoa ja varjoa! Ellei nyt, niin ainakin pian.

Nettijuttuja

Selailin MeNaiset lehteä. Kannessa hymyilee Linda Lampenius ja hänen aviomiehensä Martin. Elämä on opiskelua. Lindallakin taitaa mennä paremmin.

Samassa lehdessä oli myös juttu Mimmistä ja Pepistä; muutama päivä sitten Hesarissakin. Tytöt ovat nuoria, sieviä ja lihavia. He ovat tyylitaikureita ja heillä on oma linja. Paola Suhonen, Gina Tricot, HM. Mielestäni ei ole mikään taito pukeutua kalliisti. Teettää ompelijalla ja shoppailla Armanin butiikeissa. Mutta vähällä rahalla, kivoja ideoita, omia juttua. YESSS...

Itse en todellakaan ole enää nuori. Tuttavat, sukulaiset ja läheiset täyttävät yli 60. Hyvä ikä se on; köllötellä ilman syyllisyyksiä sohvalla. Kun ei ole edes koiraa tai kissaa, että pitäisi spurtata.

Kapsekkini on muuten auki. Pakkaan pikku trippiä varten. On ihanaa lähteä. Ja vielä ihanampaa palata.

Samaan lehteen mahtui myös virtuaalikauppoja. On levyjä, kirjoja, huutokauppoja, kosmetiikkaa. Euroopassa lisämaksuna 7-10 euroa. Amerikasta taas joutuu maksamaan tullin . Ja postimaksut. Toki hinnat on matalat. Laadusta en vielä tiedä. Strawberrynet. com tuottaa kosmetiikkaa, asos.com Britanniasta vaatteita jne.
Kerron tarkemmin myöhemmin. Toki Saksasta ostin ihovoiteita ihan hienosti. Posti toi viikon parin sisällä. Kirjoja olen myös ostanut. Totuttelua tämä shoppailu kyllä vaatii. Miten esimerkiksi naisten koot. Ettei vain osta liian pientä!

Mukavaa tammikuuta kaikille !

Pakkanen puree

Nyt on kerrankin talvi. Viime vuonna ei. Pääsisi hiihtämäänkin, mutta pakkasta on aivan liikaa.
Pieni, nopsa piipahdus ulkona, ja kiireesti sisään.

Tänä vuonna joulun" seutu"on mennyt superhienosti. En ole ollut burn-out, vaan jaksanut hyvin. Kyproksen matka teki niin hyvää.. Toki pääsin Kirstille ja Heikille syömään aattona. Tie milloin ole päässyt näin helpolla.

Olen heittänyt kuin vanhan kaavun pois harteiltani entiset murheet ja taakat. Nyt alan laskea enimmäkseen niitä hyviä kokemuksia. En kuuntele sisälläni olleita jankuttavia kasetteja.

Ulkona on uskomattoman kaunista. Lumi tuo valon. kimallukset hangen pinnalla ja auringon värit ja kuun.


Jokaikiselle ihanaa, leppoisaa uutta vuotta. Puhaltakaa murheet pois. Kauas kuin Timbuktuun.