Tervetuloa Mittumaari - Juhannus

Voi kun odotan juhannusta. Olen joutunut nyt niin pitkään olemaan liikekannalla, että nyt on rauhoittumisen aika.

En ole myöskään tavannut tyttäriäni tai heidän tenaviaan. Eilen kun pikkasen katsoin kuopusta, hän oli kauhuissaan. Sekä loukkaantunut. Saamarin mummi oli hylännyt hänet! Kesti pitempään kuin koskaan saada pikkuinen rauhoittumaan.

Minä odotan yhdessäoloa, yhteisiä päiväkahveja raparperipiirakan kanssa. Grilliruokaa, uusia perunoita, silliä, tyttäret ei tykkää.

Ekaa mato-onkiretkeä innostuneiden silmäparien ja pikkukourien kanssa.Kivien heittoa veteen. Aamulenkkejä lutukoiran kanssa.Ääniä: lintujen, aikuisten ja lasten.Yhteislauluakin!

Ennen kaikkea saunomista uuden, tuoksuvan vihdan kera.Ja kellumista ulpukoiden seassa pikku järvessämme! Entä äitini vinkki jalkojen "hölväämiseen". Upota suopursujen varsija kuumaan veteen. Anna hautua ja veden haalentua. Pian sinulla on energiaa jalkaparoissasi pilvin pimein.

Oikein ihanaa juhannusta Sinulle! Sekä kesälintujen lauluja!

Ihanat luokkajuhlat

Tästä kesäkuusta on muotoutunut meikäläiselle tosi vilinäkuukausi. Viipotan, minkä ehdin.


Ensin tuo ihana Karjalanmatka, sitten seuraavana iltapäivänä jo kipin kapin Aulangolle luokkakavereita tapaamaan. Miten ihanan luokan sainkaan! Joka viides vuosi olemme vuoden 1965 ylioppilasvuosien jälkeen tavanneet. Enää ei tunne mitään vierautta. Tiedämme yllättävän paljon toisistamme! Hyvä niin!

En ole aikoihin nauranut niin paljon. Opettajiakaan emme jaksaneet enää kritisoida. Monet keljut jutut olivan vuosien mittaneet muuttuneet huumorin maustamiksi. Päivittelimme vain, miten "sekään" ei yhtään pelännyt Ellua..

Jotta juhlamme toimisivat, meillä on iki-ihana toimikunta - jonka sydän on Timo. Tapasimme nytkin Vanajaveden rannalla huvimajassa. Saimme kuohuvaa, ihanat ruusut rintoihimme. Yhtä donnaa en tunnistanut. Eeva saapui Belgiasta 40. vuoden jälkeen. Ihana, vaalea, naisellinen kuten silloin kuuskytluvlla.

Ryppyjä, kaljuja, harmaata; eläkeläisiä lähes kaikki. Kohta bussi haki poppoomme taidemuseoon. Paikka oli tuttu ihanan piirustusmaikkamme opastamisista. Miten tämä kannustava nainen, Irja Pakkala oli jäänyt hyvin monen mieleen. Tukipilarina ja toivoa antavana. Tapasimme myös yläkerran valokuvanäyttelyn taiteilijan, Taneli Eskolan- livenä. Myös Hämeenlinnan yhteiskoululainen. Upeita valokuvia Suomesta ja Virosta.

Kahvit nautimme Katisten kartanon hotellilla,entisöidyssä, isossa navetassa. Sitten kurvasimme rakkaan koulumme kautta Aulangolle sapuskoimaan, pitämään kokousta. Voin vannoa, että pulina oli samanlaista kuin Impilahden matkallani.

Yksi ihanimmista jutuista oli kuulla vuorotellen kaikkien kertovan elämästään. Miten avoimia olimme. Ja miten elämä kantaa välille rotkoihin, joista noustaan taas ylös valoisille, vihreille niityille.

Kiitos te ihanat LUOKKAKAVERIT!

p.s.
Muuten porukalle riitti menuun kuuluvat 2 viiniannosta! Ja koska taas tapaamme? Jo kolmen vuoden päästä. Adios ihanaiset!

SODANKYLÄ PUHUU ja KATSOO

Terveiset hyttysten seasta. Kitinen virtaa edelleen ihanan rauhallisesti. Säät suosivat meitä. Ei kertaakaan villapaitaa tai sontsaa tarvittu, vaikka oli povattu kylmää ja sadetta.

Mukavan ystäväporukan kanssa, kiitos Raili ja Harri, oli taas kiva reissata. Ensin Asikkalaan, sitten yöpyminen Haapajärvellä. Miten kaunis jo etelä-Suomi kesällä on. Sitten taas kohti pohjoista. Oli rauhaa, vaaroja, auton tuulilasi täyttyi ötököistä, ja ne ihanat POROT. Sain lasketuksi 10 kpl. Aitaukssa seisovia ei laskettu!

Sitten 4 vuorokautta solkenaan elokuvia, ohjaajia, filmitähtiä ja elokuvaystäviä. Montaakaan vastaantulevaa ihmistä en tunne muuta kuin kasvoilta. Mikä into, sitkeys ja ystävällisyys vuodesta toiseen! Kaikki puhuvat kaikkien kanssa. Eikä kukaan hienostele muotiluomuksilla tai briljanteilla.
Näimme Veskun, Kari Väänäsen, Njeil Hardkvikin ?, Saara Cantellin ja Terence Daviesin jne. Kun monta ah niin hidasta elokuvaa katsoo peräkkäin, tekisi mieli jo huutaa. Toimintaa! Action!

Täytyy myöntää, etten kaikkia leffoja muista, kun niitä katsoo perä perää viisikin kappaletta vuorokaudessa. Mitä nyt välillä hieman Kammarissa syö ihanaa poropastaa ja viivytellen fantastista cappucino-jälkiruokaa. Pohjalla kupissa leipäjuustoa, lakkahilloa ja kanelia. Ja cappuccinoa tietty. Try it!

Ehdottomia kohokohtia olivat mykkäfilmiesitykset. Ensin Buster Keatonin Kenraali viisihenkisen jazzbändin säestyksellä. Ihana! Ja lauantaina Erich von Stroheimin Iloinen leski taidokkaan kamariorkesterin kanssa. En enää muista nimiä! Koko teltta raikui aploodeista ja hurraahuudoista.

Launatain viimeisenä elokuvana näimme Luca Guadagninon Rakkautta italiaisittain. Aivan valtavan voimakas tragedia. Elämys oikein isolla eellä.

Palasin lentäen. Hups vaan olen himassa ja sateisessa Stadissa. Pitäisikö painella Karjalan laulujuhliin kisahalliin?Nyt kun olen vauhtiin päässyt. Suapi nähdä.

Äitini Karjalan kunnailla

Terveisiä, sisukkaita sellaisia Impilahdelta. Liityin nyt talvella Impilahtiseuraan, jonka matkalle nyt kesäkuun 7-11päivänä tälläydyin. Ihana reissu. Mikä pulina bussissa ( 2 kpl ) , muistelot ja naurut. Ketään en aluksi tuntenut; pian olimme kuin serkkuja.

Äitini, kansakoulunopettaja häkin kuten 2. siskoaan, ei koskaan päässyt kotipaikalleen. Ei se ollut mahdollista. Olisiko halunnutkaan, mutta päivittäin saimme veljieni kanssa kuulla huokailua paikan ihanuudesta, kasveista, järvistä ja ihmisistä. Ärsytti hieman se jatkuva ihannointi.

Siis löytyiko vanha talon rähjä? Eipä tietenkään. Suomalaiset polttivat aivan kaiken ennen venäläisten rynnäkköä. Televisiosata on tullut komea dokumentti Viimeiseen mieheen vuodelta 1940. Käsikirjoituksen teki mm. Tauno Judin, matkamme vetäjä, äitini naapurikylän poikia.

Kuinka onnekas olinkaan, kun Taunon äiti oli naapurikoulun Kitelän opettaja , kun taas isoisäni Ruokojärven. Meitä oli 5. hengen rautainen porukka suuntaamassa kohti kansakoulukiveystä. Kuulemma maitohorsmat kukkii palaneen rakennusten päällä. Eipä heinikon seasta näkynyt kuin heinää. Ei kivijalkaa, mitään erilaista. Yksi mies porukastamme siirtyi metsikön puolelle. Ja lipputangon metallijäänteet, rautaromua, peltiä ja viinimarjapensas työntyivät silmänurkkiin. TÄÄLLÄ ÄITI LEIKKI KÄPYLEHMILLÄ. Täällä hän nukkui yönsä, ihaili kasveja ja ui Ruokojärven ( 2 km pitkä ) aalloissa.

Kaikki ympärillä oli erämaata. Tie kuoppainen. Ja kuskina Juri, joka lapsuutensa oli asunut mummonsa kanssasamassa Ruokojärven kylässä, siellä pikkumökissä! Maailma tosiaan on pieni!

En olisi kuuna päivänä löytänyt mitään ilman poppootamme. Lämmin kiitos näille ihanille ihmisille!

Kaivoin kuokallani kulleron juuria, miten syvässä ne olivatkaan. Kukat ylittävät puolen metrin siellä, kun maa tosiaan on äärettömän viljavaa!

Ehkä ensi kerralla saan veljeni Ilkan mukaan, joskus tyttärenikin ja karjalaserkkuni.

Miten terveellistä oli myös kokea ihanien koskien kuohut, bussikavereimme lukemattomat rikkaat kokemukset ja alueen armoton köyhyys. Elää kesät talvet köyhyysrajalla. Ja me täällä mahat täynnä.

Puppua ei äitini puhunut.
Niin kaunista siellä tosiaan oli. Ja on.